Kutin Kyläyhdistys

Kutin Kyläyhdistys toimii…

Kutin Kyläyhdistys ry.

Honkilahti toimiva kyläyhteisön – kotisivut aukaise

Kutin kylätoimikunta aloitti toimintansa kolmisen kymmentä vuotta sitten. Kylätoimikunnan tehtävänä oli järjestää toimintaa ja tilaisuuksia kyläläisille, perinteisiin kuului keväällä vapun jälkeen kyläraittien siivoustalkoot, puurojuhlan järjestäminen kyläkoulussa, matkan varrella toimintaan on lisätty muiden kyläyhdistysten kanssa vuorotellen Koskeljärven ympäripyöräily. Pyöräily järjestetään touko-kesäkuun vaihteessa, joskus Heinäkuussakin. Kylätoimikunta on vakiinnuttanut asemansa toimimalla kyläläisten hyväksi. 90 luvun puolessa välissä aloitettiin Honkilahden kirkossa järjestää kirkkoväelle kirkkokahvituksia tapulissa, Kutin kylätoimikunnan alueella sijaitsee useita kesämökkejä, kesämökkiläisten kirkkopyhäkahvitus heinäkuun kolmantena sunnuntaina on Kutin vastuulla.

Kutin kylätoimikunta on vuodesta 1986 vuodesta lahjoittanut vauva-lahjana lastentuolin ja vienyt kukkatervehdyksen perheenlisäyksen saaneelle perheelle, nykyisin vauvalahjat viedään äitien tai isänpäiväksi. Kutin alueella tuolilahjan on saanut n. 50 lasta. Kutin Kyläyhdistyksen aloitteesta Hartaushetki Härkluomassa on vakiintunut kesäkauden päätöstapahtumaksi Venetsialaisviikonloppuna. Hartaushetki tarjoaa mahdollisuuden hiljentyä yhdessä kiittämään kesän anneista, lämmöstä, valosta ja vesistöstä, mitkä yhdessä ovat antaneet perheille mahdollisuuden yhteisiin hetkiin kesäisessä luonnosamme, tilaisuuden kahvikolehti lahjoitettiin aikaisempina vuosina seurakunnan nuorisotyölle

Kutin Kyläyhdistys rekisteröitiin 2000 luvun alussa. Kutin kyläyhdistys pyrkii omalla toiminnallaan luomaan uusia toimintatapamalleja kylien asukkaiden yhteistyön lisäämiseksi, pidämme huolta jotta pysyisimme kehittämistyön vetovoimavirrassa jatkossakin, meillä on kaikki asiat hyvin, jos jokainen tavoittelisi ennalta kokematonta, meillä voisi olla asiat vieläkin paremmin.

Kutin kyläyhdistys toimii Koskenkylän, Komosten, Löyttylän ja Haverin kylien alueella. Viime vuosina kyläyhdistys on järjestänyt vuosittain Härkluoman hartauden seurakunnan kanssa, kyläraitin siivous talkoot. Käynyt muun muassa Uudenkaupungin hiihto putkessa, tehnyt teatterireissuja muiden yhdistysten kanssa. Kyläyhdistys myös vuokraa venettä, risusilppuria, grilliä ja eri kokoisia telttakatoksia.

Tänä vuonna 2011, Kutin Kyläyhdistys juhlii 30 vuotistaivaltaan. Helmikuussa laitetaan “Kyläluuta” kiertämään kylillä. Olemme aktiivisesti mukana VII Honkilahtipäivän 23.7.2011 toteutuksessa ja koulupiirin kyläsuunnitelman päivityksessä. Tule rohkeasti mukaan toimintaan. Honkilahti on parempi paikka asua.